Oli vielä pimeää, kun auto starttasi. Monet tytöistä nukahti melko pian, mutta itse halusin seurata tietä ja olin niin täpinöissäni, ettei uni heti tullut. Pysähdyimme matkan aikana muutaman kerran ja vierailimme myös krokotiilitarhalla. Siellä opas esitteli meille pienen pienet krokotiilin poikaset sekä myös suuremmat yksilöt. Krokotiilit olivat melko tylsiä otuksia, makoilivat omissa looseissa ja näyttivät lähinnä patsailta. Isoja otuksia ne kyllä olivat ja herättivät omalla koollaan ja asenteellaan kunnioitusta. Vanhin krokotiili oli yli 60vuotias!
Matka taittui rennosti minibussilla, juttu riitti ja välillä tuli torkuttuakin. Yhdelle levähdyspaikalle pysähdyimme aamupalalle ja Wayne oli ottanut mukaan pöytäliinankin, joten saimme loihdittua betonipöydästä melko kodikkaan version.
Matkalla maisemat olivat karut, mutta pohjoiseen mentäessä luontokin muuttui asteen verran vehreämmäksi. Eläimiä oli tien vieressä paljon, antilooppeja ja pahkasikoja(Pumba) näimme varmasti satoja koko matkan aikana. Kuski kertoi eläimien tulevan yöaikaan tielle lämmittelemään ja etsimään tienpientareelta ravintoa. Kuskille kyllä hatunnosto kaikesta tietämyksestä ja nopeista reflekseistä, eläimet väistettiin sujuvasti.
Vihdoin ja viimein pääsimme perille Duvunduun klo:17, autossa tuli istuttua kolmetoista tuntia! Voihan kannikat sentään! Leirintäalue oli hulppea! Aivan vieressä virtasi joki, joka oli täynnä virtahepoja ja krokotiilejä. Leirintäalueen läheisyydessä paikalliset ihmiset asuivat omissa heinä- ja savimajoissaan ja tuntui todella epäoikeudenmukaiselta, että turisteille oli rakennettu tällainen hulppea leirintäalue. Onneksi paikalliset kuitenkin saivat täällä työskennellä ja omat ruuantähteet annettiin aina heille syötäväksi.
Pohjoisessa lämpötila huiteli neljässäkymmenessä asteessa ja ensimmäisenä pulahdimmekin leirintäalueen uima-altaaseen. Wayne varoitteli huonosta vedenlaadusta ja hampaiden pesuunkin tuli käyttää pullovettä. Uima-allas oli hieno ja uinti teki kyllä terää! Olo oli tuolloin aika onnellinen :)
Uinnin jälkeen pääsimme valmiiseen ruokapöytään ja leirintäalue laitettiin pystyyn, leirielämää parhaimmillaan! Illalla katsoimme kaunista auringonlaskua ja kuuntelimme virtahepojen karjuntaa!
Illalla unta ei tarvinnut kauaa odotella, nukahdin eläinten ääniä kuunnellen. Aamulla heräsimme jo kuudelta ja lähdimme läheiseen villieläinpuistoon. Yön aikana yksi seurueemme jäsen oli saanut vatsataudin ja hän jäi toipumaan leiriin. Ajelimme puistossa viisi tuntia ja näimme paljon villieläimiä. Hätkähdyttävin näky oli musta elefantti suurine korvineen ja rauhallisine liikkeineen. Muita eläimiäkin bongattiin, mutta niistä sitten lisää kun kerron kuulumisia Etoshasta. Illalla lähdimme vielä joelle risteilylle ja siellä sitten niitä virtahepoja bongattiin useita kymmeniä. Illalla kulutimme aikaa ruokaillen ja odottaen kellon olevan yksi yöllä. Silloin lähdimme läheiselle bensa-asemalle odottamaan bussia ja afrikkalaiseen tapaan bussi saapui klo:4:15. Onneksi saimme olla autossa odottamassa, olimme nimittäin niin keskellä ei mitään ja oli aivan pilkkopimeää! Onneksi bensa-aseman vartija kulki haulikko olallaan, mutta eipä sekään juuri turvalliselta tuntunut sillä hetkellä. Voi sitä riemun määrää, kun bussi vihdoin saapui ja pääsimme ilmastoituun bussiin nukkumaan. Matka Zambian puolelle Victorian putouksille kesti yhteensä kymmenen tuntia ja rajan ylitykset veivät useamman tunnin aikaa. No, mutta mehän ollaan Afrikassa! :)
Nyt kone näyttää kuumenemisen merkkejä, myöhemmin luvassa Victorian putouksien kuulumiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti