Lentooooon!

Swakopmundiin saavuimme illalla ja olo oli melkoisen kurja flunssasta johtuen. Sää merenrannalla oli kylmä ja tuulinen eikä huumoria enää riittänyt, kun kuski ilmoitti että polttopuita täytyy käydä hakemassa tulevalle majapaikalle. Siinä vaiheessa väsymys ja flunssa painoi päälle ja haaveilin lämpöisestä majapaikasta. Talo oli kylmän kalsea, mutta kääriydyin muutaman peiton alle ja nukahdin samantien. 

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena, mutta tuulisena. Aamupala oli katettu pöytään ja sen jälkeen suuntasimme naapurikaupunkiin Walvis Bayhin. Matkalla maisemat olivat upeat, tien toisella puolella meri pauhasi ja toisella puolella dyynit kohosivat korkeuksiin ja taivas oli sininen. Pysähdyimme yhdelle dyynille ja tämän jälkeen hienoa hiekkaa oli kengät täynnä!

Swakopmund ja Walvis Bay olivat kuin pieniä amerikkalaisia kaupunkeja, hienoja lasitaloja merenrannalla ja vihreitä upeita nurmikkoalueita. Siis hyvin kaukana Katuturan slummialueesta, johon olemme jo tottuneet. Walvis Bay oli pullollaan erilaisia veneitä ja mekin päätimme lähteä pikkuristeilylle. Katamaraanialuksessa olimme vain me viisi ja pääsimme katsomaan rannalla loikoilevia hylkeitä melko läheltä. 

Merenkäynti oli kovaa ja saimme melkoisen pomppukyydin. 

Rannoilla oli useita flamingoja, ihanan pinkkejä!

Torstaiaamu valkeni harmaana ja pilvisenä. Olin jo kotona päättänyt, että Namibiassa aion hypätä laskuvarjolla. Tästä en tietoisesti halunnut kenellekään kertoa, koska halusin sen olevan yllätys kaikille ja myös itselleni. Meidän hyppy oli tarkoitus tehdä heti aamusta, mutta huonon sään vuoksi hyppyä siirrettiin puolille päivin. Voi sitä jännityksen määrää, vessassa ravasimme vuorotellen ja nauroimme hysteerisinä. Vihdoinkin kello näytti kahtatoista, aurinko paistoi ja meitä lähdettiin viemään kohti hyppypaikkaa. Aluksi pieni priiffaus, mitä tuleman pitää ja ei muuta kuin hyppyhaalaria päälle ja valjaita niskaan. Työntekijät olivat todella rentoja ja heidän hyvän asenteen vuoksi jännityskin karisi. 

Aavikolla pieni kone odotti meitä ja kuusi ihmistä siihen mahtui. Koneessa oli tiivis tunnelma, mukana oli Salka, hänen hyppykaveri ja kameramies sekä minun hyppykaveri ja kameramies. Minun hyppykaveri sanoi tehneensä tätä työtä jo 16 vuotta ja sanoi nauttivansa jokaisesta hypystä. Koneessa ei ollut ollenkaan ovea ja ilmavirta puhalsi koneeseen sisään. Olimme Salkan kanssa arponeet hyppyjärjestyksen ja minä pääsin ensimmäisenä hyppäämään. Korkeutta oli tuolloin 10 000 jalkaa, eu muuta kuin valjaiden tarkistus ja koneen oviaukkoon istumaan. Lähtölaskenta ja sitten sitä lennettiin. 

Tunne oli aivan uskomaton, sanoin sitä ei voi kuvailla! Koko hyppy on tallennettu videolle ja sitä tulen varmasti kaikille esittelemään, halusitte tai ette :) vapaapudotus keski noin 30 sekuntia ja tämän jälkeen varjo aukesi ja sillä sitten kieputtiin kohti maata. Ehkä elämäni hienoin kokemus ja tulen kyllä hyppäämään vielä uudestaankin! 

Hypyn jälkeen olo oli uskomaton ja koko päivän hymyilytti, ja hymyilyttää vieläkin :)

Illalla nautimme talolla pizzat ja lähdimme katsastamaan paikallisen casinon. Ei voittoja!

Perjantaiaamu oli pilvinen, mutta sinnikkäästi heräsimme ennen viittä toiveissamme nähdä auringonnousu dyyneiltä. No, pilvistä oli ja auringonnousu jäi näkemättä! Kipusimme kuitenkin dyyneille ja tämän jälkeen menimme aamupalalle kaupunkiin. Siistimme jälkemme, pakkasimme tavaramme ja hyvästelimme Swakopmundin. Matka kohti kotia alkoi! Pysähdyimme vielä yhdellä markkina-alueella, jossa saimme tingittyä tuliaisille hyvät hinnat. Takaisin Windhoekissa olimme iltapäivällä ja ensimmäiseksi hyppäsimme uima-altaaseen. Olo oli erittäin onnellinen, mutta samalla väsynyt. Kyllä meidän reissumme oli kaiken autossa istumisen väärti ja nyt myöhemmin kuvia katsellessa ei voi kuin ihmetellä, että mitä kaikkea saimme kokea. Tässä siis vain pintaraapaisu reissusta ja kuvat ovat puhelimella otettuja. Suomessa sitten kerron tarkemmin matkasta ja näytän vähän laadukkaampia otoksia reissusta. Reissu kyllä kannatti!