Sairaalaa, karaokea ja hyvää fiilistä!

Keskiviikkona päästiin sitten ensimmäistä kertaa työn makuun. Menimme Sisterin neuvojen mukaan teho-osastolle jo 6:45, koska silloin olisi raportin aika. Noh, Afrikassa kun ollaan, niin raportti alkoi n.7:30. Ennen sitä hoitajat istuivat ja näpräsivät puhelimiaan, vaikka valvontamonitorit piippailivat taukoamatta. Monitorit olivat minulle jo sydänvalvonnasta tuttuja, mutta täällä niitä ei ole tapana hiljennellä. Joten laitteet todellakin huutavat kokoajan ja jos jollakin on oikeesti hätä, niin eihän sitä kukaan kuule/ rekisteröi. Tästä yksi hyvä esimerkki: kuulin erilaista piippaavaa ääntä yhdestä huoneesta, jossa makasi nuori mies hengityskoneessa. Hengityskone ilmoitti vuodosta ja siksi piippasi. Menin sanomaan yhdelle sisterille asiasta, mutta ei häntä se juurikaan kiinnostanut. Kerroin myös toiselle asiasta ja hän haki lääkärin paikalle. Siinä sitten ihmeteltiin tovi laitevikaa ja haettiin toinen laite paikalle. Melkoisen työn jälkeen saimme hengityskoneen vaihdettua ja potilaan hapetus oli taas turvattu!

Hoitajat olivat ihan ystävällisen oloisia ja meille oli jopa nimetty omat ohjaajat. Laadukkaasta opiskelijaohjauksesta ei täällä voi oikein puhua, mutta yksi hoitaja meille kuitenkin esitteli paikat. Tässä heti alkuun kuva huuhteluhuoneesta! 

Meillähän huuhtikset ovat yleensä siistejä paikkoja ja esimerkiksi alusastiat desinfioidaan AINA käytön jälkeen. Täällä ne huuhtastaan vain vedellä ja sitten seuraavalle potilaalle. Ja huuhteluhuoneen toisessa nurkassa lojui siivoojaan moppi ämpärissä. 

Teho-osasto on siis kahdeksan paikkainen. 2 huonetta vähän intiimimpiä, mutta muuten loput kuusi samassa huoneessa. Näinhän se on Suomessakin, että miehet sekä naiset ovat samassa tilassa, mutta välissä on kuitenkin verhot. Täällä verhoja on myös, mutta vain muutamat sisterit niitä käyttävät ja huolehtivat potilaan intimiteettisuojasta. Potilaita on ollut kokoajan tupa täynnä ja joitakin on jouduttu siirtämään keskussairaalaan vaativampia leikkauksia varten. Aivovammapotilaita on ollut paljon sekä hukkuneita ja tuoreita halvauksia. Paljon on myös diabeetikoita, joiden hoitotasapaino on ihan pielessä. Ei käytetä lääkkeitä oikein, niitä ei ole, ruoka on vääränlaista tai sitä ei ole ollenkaan. Potilaat, jotka ovat tajuissaan, ovat suhtautuneet meihin ihan kivasti ja antaneet hoitaa. Kielimuuri välillä on esteenä, mutta kaikesta tarvittavasta ollaan selvitty. Tuntuu, että tuo sairaala elää jotakin 1950-lukua, kun vertaa Suomen oloihin. Tässä esimerkki heidän verikaasuanalyysi (astrup) laitteesta. 

Hoitajat eivät saa tuota laitetta käyttää, ainoastaan lääkärit. Ja esim. Meilahdessa hoitajat ottavat näitä näytteitä kahden tunnin välein ja käyttävät ihan itse laitetta. Hoitotarvikevarastoakin tuli ihmeteltyä huuli pyöreänä. 

Varastosta löytyi tuttujakin tavaroita, mutta kovin suppea valikoima kuitenkin oli. 

Teho-osastolla joitakin hoitotarvikkeita säilytetään näin:

Ja kuvassa todellakin komeilee myös suojakäsinelaatikko. Teholla niitä melko ahkerasti käytetään, mutta samoilla hanskoilla tehdään monia asioita. 

Tietokoneista ei osastolla ole tietoakaan vaan kaikki kirjataan käsin. Potilaan vieressä on fläppitaulua muistuttava "teline", jossa on iso paperinen kaavake. Tähän kaavakkeeseen kirjataan kaikki, myös lääkäri kirjoittaa määräykset siihen. Lisäksi jokaisella potilaalla on kansio, jossa on potilaan tietoja. Käsiala on usein niin epäselvää, että tekstiä on vaikea lukea/ ymmärtää. Jonkin verran ollaan niitä kuitenkin luettu ja yritetty ymmärtää. Hoitajat ja opiskelijat olivat ihan ihmeissään, kun kerroimme että Suomessa kaikki potilasta koskevat tiedot ovat tietokoneella. 

Torstaina oli jo hieman parempi fiilis mennä töihin, kun tiesi mitä on luvassa! 

Matkalla kohti sairaalaa toisten suomalaisten kanssa. 

Sairaalan etuovella pientä ohjeistusta. 

Torstaina pääsin potilaan hoitamiseen paremmin kiinni ja oli mukava tunne, kun osasi jotain jo tehdä! Teholle tuli uusia vaativia potilaita ja lääkärit heitä lähinnä hoitivat. Sivusta seuraamalla kuitenkin oppi ihan tarpeeksi ja ihmeteltävää riitti. 

Sairaalasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka, mutta onhan täällä muutakin tehty!

Torstaina oli tarkoitus juhlia tanskalaisten viimistä iltaa, mutta loppujen lopuksi vain yksi tanskalainen lähti illan viettoon. Suunnattiin nokkamme kohti karaokebaaria ja voi, että kun olikin lystiä. Oli kivaa päästä jorailemaan ja vähän myös laulamaan, vaikka en siinä mikään mestari olekkaan. Ripaskataidot tuli myös esiteltyä paikalliselle väestölle ja seuraavana päivänä sen tunsi jaloissa!

Perjantaina meidän poolhouse meni sitten totaalisesti remonttiin ja meidän piti pakata kaikki tavarat kasseihimme. Muutettiin nyt väliaikaisesti päärakennukseen. Norjalaiset ovat parhaillaan reissun päällä, joten tilasta täällä ei ole pulaa. Perjantaita vietettiin muuton jälkeen ostoskeskuksessa syöden ja shoppaillen. Illalla ruotsalaiset tulivat katsomaan tänne telkkaria (jalkapalloa) ja voi, kuinka olikin kotoisa olo. Ihanaa oli pötkötellä sohvalla ja samalla rapsutella Nikitaa, ihan kuin olisi ollut kotona!

Lauantaina lähdimme katsomaan yliopistojen välistä lentopallopeliä. Saksalainen Lisa on käynyt heidän harjoituksissa ja pääsikin myöhempään peliin mukaan. Oli tosi kiva olla katsomassa peliä ja nähdä samalla uusia maisemia taksin ikkunasta. 

Tätä lentiskenttää ei ole vähään aikaan käytetty. 

Lauantaina otin itseäni niskasta kiinni ja kävin opinnäytetyön pariin. Salka oli päikkäreillä ja Lisa pelissä, talossa oli ihan hiirenhiljaista ja vähän jopa pelottavaa. 

Illalla lähdimme kaikki täällä olijat Joes beerhouseen illalliselle ja oli kyllä taas ihan taivaallista ruokaa! Ja hintaa taas koko ruokailulla n. 12 euroa siiderin ja suklaamoussen kera. 

Tämä päivä on kulunut opinnäytetyön parissa, kiitos Marika, Eija ja Hannele kärsivällisyydestä ja avusta. 

Nyt palkitsen itseni kuvan mukaisella tavalla ja nautin auringosta, joka paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila näyttää +33, ihanaaaaaaa!!!

Halauksia kaikille ja luokkatovereille jaksamista harjoitteluun!