Alkutunnelmia sairaalasta

Hauteisen lämmin halaus teille kaikille!

Niin, maanantaina sitten heräsimme klo:6 ja olo oli jotenkin tosi väsynyt. Sunnuntaina nahka ehkä hieman paloi altaalla ja huoneessa oli todella kuuma, jonka vuoksi uni ei tahtonut oikein tulla silmään. Myös tuleva harjoittelu ehkä vähän jännitti. 

Majatalon pitäjä vei meidät aamuvuorolaiset sairaalalle, mukana oli niin norjalaisia, ruotsalaisia kuin saksalainenkin ja tietysti me ja toiset suomalaiset ja tietysti myös NIkita! Waynellä on kätevä minibussi, johon mahtuu paljon ihmisiä.

Sairaala näytti jo ulkopuolelta vanhalta ja väsyneeltä. Ihmisiä pyöri sairaalan pihassa erilaisine keppeineen ja kävelytelineineen. Meidän piti tavata perehdyttäjä sister (kuten täällä hoitajia kutsutaan) Thele ja lähdimme etsimään hänen huonettaan. Sairaalassa vallitsi erittäin seisova ja kuuma ilma ja ne hajut vielä siihen päälle, huh! Yleensä en ole kovin herkkä hajuile tms.mutta nyt teki oikeasti pahaa! Noh, kiertelimme sairaalassa ja löysimme hänen huoneensa kuudennesta kerroksesta. Huoneen ovessa oli kuitenkin lappu, että hän on kolmannessa kerroksessa. Sitten taas seikkailtiin. Sairaalan hygienitasosta voi jo jotain päätellä, kun työntekijät ja me opiskelijat lähdemme kotoa työvaatteissa ja kengissä sairaalalle emmekä vaihda niitä ollenkaan, paitsi tietysti kotiin palatessa. Eli niin. Ja sairaalassa potilailla on omat vaatteet päällä ja sängyt ovat mitä eriskummallisempia. Odottelimme sisteriä osastolla kolme ja katselimme hieman ympärillemme ja silmistämme varmasti paistoi epäusko. Kun sisteriä ei kuulunut, niin päätimme soittaa hänelle. Niinpä tietysti, hänellä ei ollut meidän tulosta mitään tietoa ja hän ei ollut ollenkaan sairaalalla. Sovimme hänen kanssaan tapaamisen sitten seuraavaksi aamuksi. Tämä tuntuu olevan aika tyypillistä täällä! Meillä Suomessahan tällainen ei tulisi kuuloonkaan. Noh, päätimme käydä kurkistamassa ruotsalaisia opiskelijoita ensiavussa, joka on yksi suuri halli ja kapeita sänkyjä on siellä täällä. Olin kaikesta näkemästäni melko järkyttynyt ja etenkin siitä, kun hoitajilla ei ollut minnekään kiire. Paareilla makasi yksi erittäin hoikka nainen, jolla oli valtavat vatsakivut ja hän huusi kivusta. Kaikki vain katselivat kauempaa ja ketään tämän naisen hätä ei tuntunut kiinnostavan. Yksityisyydestä/ intimiteettisuojasta ei ollut puhettakaan, kun kaikki muut ensiavussa olijat katselivat naisen kiemurtelua ja huutoa. Onneksi reippaat ruotsalaiset opiskelijat olivat paikalla ja he menivät auttamaan tätä naista. Myöhemmin kuulimme, että oli kestänyt 4 tuntia kunnes hän oli saanut lääkärin luokseen. Lääkäreillä kun sattui olemaan juuri joku kokous ja yksikään lääkäri ei ollut ensiavussa! Hetken pyörimme ensiavussa ja kukaan ei tullut kysymään, että keitä olimme. Sinne siis voi kävellä kuka tahansa ovista sisään ja esittää hoitajaa/ lääkäriä. Lähdimme sitten takaisin kämpille ja toivoimme parempaa onnea seuraavalle päivälle.

Tänään menimme niin ikään seitsemäksi sairaalalle ja alku vaikutti lupaavalle, sister Thele löysi meidät :) mutta hänellä oli jokin tapaaminen toisessa sairaalassa ja hänellä ei ollut meille juurikaan aikaa. Kävimme läpi paikat paperilla, joihin haluaisimme mennä harjoittelemaan ja hän vei meidät ensimmäiseksi toiseen kerrokseen ja ohjasi teho-osastolle. Sanoi, että tänne sitten huomenna aamuvuoroon ja eihän siinä muukaan auttanut. Paikka näytti Koksin tehoon verrattuna hiukka erilaiselle. Potilailla kuitenkin näytti olevan intiimi oma huone ja monet heistä olivat hengityskoneessa, piipittävät valvontalaitteet muistuttivat minua viime kesästä. Tarkoituksenamme oli aloittaa vähän kevyemmältä osastolta, mutta ei siinä paljon selitelty. Toisaalta ihan kiva mennä heti alkuun akuuttiosastolle ja olen kuullut, että siellä opiskeliohjauskin on ollut hyvää. Täällä sanasta opiskelijaohjaus ei voi juurikaan puhua, ainakaan puheiden perusteella. Noh, katsotaan mitä tämä viikko tuo tullessaan! Mielenkiintoisia viikkoja on varmasti luvassa, toivottavasti hajuun ja yleiseen siivottomuuteen tottuu. 

Maanantaina olo oli vähän kipeinen, mutta ehkä sunnuntainen auringonpalvonta oli tämän takana! Nyt olo on jo parempi, paitsi huulessa komeilee mukava rupi huuliherpeksen jäljiltä! Maanantaina Wayne otti meidän passit ja lähdimme viemään niitä Katuturan alueelle, ei kuitenkaan sinne ihan pahimpaan peltihökkelikylään. Joku poika nappasi passimme ja Wayne pyysi ne toimittamaan äidillensä. Saa nähdä, milloin saamme passimme takaisin! Wayne kuitenkin kertoi niiden olevan hyvissä käsissä ja eihän tässä muu auta kuin luottaa siihen. Maanantaina illalla lähdimme vielä syömään 13 opiskelijan voimin. Paikan nimi oli Nice eli NIzza ja ravintola oli aika hulppea ja ruoka hyvää! Ravintolassa työskentelee pääasiallisesti opiskelijoita ja näin ollen myös ruoka oli edullista. Tässä minun baby chicken annokseni, jolla oli hintaa n.7 euroa!

Ja tässä pieni maistiainen jälkkäristä! 

Ruokailun jälkeen työntekijä halusi näyttää meille vielä heidän tilojaan ja takapihaa. Tilat olivat erittäin tunnelmalliset ja hulppeat. Takapiha oli täynnä erilaisia yrttejä, joita he itse viljelevät ja näin ollen myös ruokakin saa maukkaammat aromit. Sitruunaruoho tuoksui niin hyvälle, että sitä oli pakko ottaa mukaan tuoksuteltavaksi. 

Tänään olemme tehneet hieman koulujuttuja ja nyt meinataan olla reippaita ja jatkaa vielä vähän! 

Untolle ja Ismolle paljon paljon rapsutuksia ja teille kaksijalkaisille halauksia!