Pieniä kikkarapäitä

Tämä viikko sitä ollaan sitten ihmetelty paikallisen sairaalan synnäriä! Ja kyllähän siinä ihmettelemistä taas on riittänyt. Osastolla on ollut meidän kanssa samaan aikaan lauma paikallisia opiskelijoita, joten kamalasti emme ole päässeet itse työntouhuun. Olemme kuitenkin jutelleet hoitajien kanssa ja esittäneet kysymyksiä melko tiiviisti. Koulua varten haastattelimme myös yhtä hoitajaa ja vielä tulisi löytää englantia puhuva raskaana oleva nainen, jota voisimme haastatella. Työpäivät olemme aloittaneet seitsemältä, mutta huomenna on tarkoitus tehdä iltavuoro. Silloin ei muita opiskelijoita ole, joten toivottavasti pääsisimme itse toimintaan mukaan. 

Cola-cola sponsorina :)

Tähän mennessä olemme olleet lähinnä katselijan roolissa ja sekin on kyllä ollut mielenkiintoista ja riittävää. En yleensä ikinä ole herkkä millekkään, mutta täällä kaikki hajut ym.korostuu ja välillä on pitänyt huonon olon vuoksi poistua huoneesta. 

Mutta nyt siihen itse synnytykseen!

Kuukaudessa sairaalassa syntyy keskimäärin  500 lasta, joista noin sadalla on HIV-positiivinen äiti. Sairaalamaksu on 30ND eli noin 2 euroa. Sairaala on siis valtio tukema ja erityisesti köyhille tarkoitettu. Sairaalaan voi tulla mistäpäin tahansa Namibiaa ja myös turistit ovat tervetulleita. Tosin luulen, että sinne ei mitään suurta hinkua ole. 

Osastolla on kahden hengen huoneita, joissa synnytys usein jo käynnistyy. Potilaat joutuvat siirtymään huoneista toisiin riippuen siitä, kuinka pitkällä synnytys on. Vasta viime metreillä potilas kävelee omia jaloin "synnytyssaliin".

Potilashuone

Synnytyssali. 

Lääkitys täällä ei ole kovinkaan suuressa suosiossa, panadolilla tulee pärjätä. Ja synnytyksen yhteydessä, jos tilaa syntyvälle lapselle ei ole, niin silloin lidocainilla puudutetaan. Ja siinäpä se. Ei puhettakaan epiduraalipuudutuksesta, ilokaasusta tai mistään sellaisesta, johon meillä Suomessa on totuttu. Ja jos äiti synnytyksen aikana huutaa, kiljuu, itkee tai yleensäkin pitää mitään ylimääräistä ääntä, niin kätilö saattaa läpsäistä kasvoihin ja huutaa, että lapsesi kuolee jos et keskity ym. Eli meno on aikamoisen hurjaa!

Ohjeistuksia perhesuunnitteluun ja raskauteen!

Maanantaina seurasimme yhtä synntystä ja se oli kyllä aika karu tilanne. Supistukset olivat todella rajuja ja nainen voihki huoneessa. Välillä joku hoitaja siinä pyörähti kuuntelemassa vauvan sydänääniä ja sitten taas poistui. Vihdoin kohdunsuu oli yli 8cm auki ja potilas pääsi siirtymään synnytyssaliin. Potilas käveli omin jaloin synntyssaliin ja siinä hetken pusasi ja lapsi oli ulkona. Naisen ilmekkään ei värähtänyt ja hän keskittyi todella vain synnytykseen. Itse synnytystä oli meidän lisäksi seuraamassa yli 10 henkilöä ja kaksi avusti synnytyksessä. Kukaan ei tukenut/ tsempannut äitiä millään tavalla ja kun lapsi oli syntynyt, niin kenenkään ilme ei värähtänyt. Paitsi meidän! Äiti oli yhtä totisen näköinen, kuin ennen synntystäkin ja kukaan ei onnitellut äitiä. Tilanne oli jotenkin erityisen jäykkä ja enemmin surullinen kuin iloinen. Me saimme ottaa uunituoreen pojan vastaan ja siirryimme toiseen huoneeseen jatkamaan lapsen hoitoa. Pian jäimmekin huoneeseen yksin lapsen kanssa, kun hoitaja lähti jonnekkin. Siinä sitten pienokaista hapetettiin ja seurattiin saturaatiotasoa. En ollut ikinä ennen hoitanut niin pientä lasta ja kyllä siinä olisimme mekin tukea tarvinneet. Onneksi pienokainen oli reipas ja hyvinvoiva, joten pystyimme ottamaan välillä rennostikkin. 

Siellä käärön välissä se pienokainen tuhisi. Ja hassua, miten näillä vastasyntyneillä on ihan valkoiset sormet, mutta tummat kynnet :)

Synnytyssaliin isällä ei ole mitään asiaa, jos pari ei ole naimisissa. Ja muutenkin isän rooli on täällä hyvin minimaalinen, lähes näkymätön. Synnytyksen jälkeen äidit ja vauvat siirtyvät post natal- osastolle, jossa vauvat punnitaan, pestään ja tehdään erilaisia kokeita. Siellä kävimme kurkkaamassa opiskelijatovereita, kun he olivat hoitamassa yhtä pienokaista. 

Vastasyntyneillä on ihan mielettömän kihara ja musta tukka! Aivan kuin meidän Ismon turkki :) olisin kyllä valmis ottamaan tällaisen käärön kotiin, niin suloisia nämä pienet ovat!

Osastolla ollaan 24 tuntia ja sitten kotiin. Äitiysloman pituudellaan ei täällä paljon hurrata, kuukausi ennen syntymää ja kuukausi synnytyksen jälkeen! Että näin.

Aseptiikasta ja hygieniasta voisi kirjoittaa oman lukunsa, mutta voitte vain kuvitella minkälaista se täällä on! Siitä ehkä sitten myöhemmin lisää. 

Sairaalassa on myös oma osasto keskosille ja siellä tarvikkeet olivat melko nykyaikaisia. Vauvoja oli paljon osastolla ja tuli kyllä mieleen Lilja, kun kävimme häntä ensimmäisen kerran tapaamassa Naistenklinikalla. Voi pientä, pian siitäkin on jo kaksi vuotta, aika kiitää. Ja nyt tädin rakas kiharapilvi on jo vanttera taapero, päiväkotilainen :)

 

Alakerrassa on myös oma Kenguruhuone, jossa äidit majoittuvat ja saavat pitää pikkuisista huolta. Täällä vauvan pitää painaa 1,9kiloa ja sitten pääsee kotiin. 

Loppuviikolle toivon paljon raskaana olevia naisia ja uunituoreita pienokaisia. Pitäkäähän peukut pystyssä!

Työpäivät ovat täällä lyhyitä, mutta sitäkin rankempia. Välillä tuntuu, että kello matelee ja väsymys painaa. Ehkä uudet asiat myös kuormittavat henkisesti ja se näkyy väsymyksenä, päiväunet aina maittaa ja yölläkin tulee silti nukuttua sikeästi. Kuumuudellakin on varmasti osansa ja sillä, että ollaan yli 1000 metriä merenpinnan yläpuolella eli ilma on ohuempaa. Varsinainen korkean paikan leiri :)

Eilen kävin testaamassa paikallisen kuntosalin ja paikka oli kyllä hulppea! Keskellä kuntosalia on 25metriä pitkä uima-allas ja ympärillä squash- saleja, kuntosalilaitteita ja spinning-sali. Yläkerta oli avointa tilaa eli ylhäällä juoksumatolla juostessa pystyi seuraamaan uimareita altaassa. Lisäksi siellä on ohjattuja jumppatunteja. Oli ihanaa päästä juoksumatolle ja tuntea hien virtaavan muustakin syystä kuin  auringon säteilemästä kuumuudesta! Tänään illalla liityn norjalaisten porukkaa ja taidan hankkia kuukausikortin salille :)

Suomeen on Facebookin kuvien mukaan tullut jo talvi! Ainakin Jyväskylästä pohjoiseen päin. Huih! Täällä on nyt muutamana aamuna ollut todella viileä (ehkä 15astetta) ja se on oikeasti tuntunut jo kylmältä! Miten ihmeessä sitä sitten taas tottuu niihin pakkasiin? Varsinkin, kun täällä lämpötilat nousee joulua kohden ja lämpötila voi olla 40 asteen tuntumassa. Ja sitten pitäisi tulla keskelle Suomen talvea, huih!

Nyt valmistautumaan kuntosalille, loppuviikosta sitten taas kuulumisia :)