Hyvän Toivon Koti

Maanantaina sitä sitten ryhdistäydyttiin ja aloitettiin työharjoittelu, sen takiahan tänne tultiin! Lähdimme aamulla kohti Katuturaa. 5 minuuttia keskustasta ja ympärillämme oli vierivieressä peltihökkeleitä ja ihmisiä käveli pitkin tien varsia ja lapset juoksentelivat autotiellä. Haju oli myös sanoin kuvaamaton! Alueella ei ole tietoakaan viemäröinneistä, saati WC:istä. Katutura on todella suuri alue Namibian pääkaupungin Windhoekin tuntumassa, joka on pääasiassa mustien vähävaraisten ihmisten asuttamaa. Meidän majatalon henkilökunta sinne aina vie meidät sekä hakee pois. Siellä tällainen blondi kalkkilaivan kapteeni voisi olla helppo ryöstökohde!
Kun saavuttiin Home of Good Hopen pihaan, niin ensimmäisenä valkoinen koira hyökkäsi meidän jalkoihin pyörimään ja kerjäämään rapsutuksia ja heti perään tuli autistipoika antamaan ISON halauksen ja tuijotti meitä ruskeilla nappisilmillään. Silloin tunsi olonsa heti tervetulleeksi ja toivotuksi. Paikan yksi "emännistä" haravoi pihaa ja pyysi meidät avukseen kantamaan pöytiä pihalle. Pian lapsiakin alkoi kerääntymään yhä enemmin ja enemmin. He kiipeilivät meidän jalkoja pitkin ja syliin oli kova tunku. Aamulla paikkaan tulee suurimmaksi osaksi alle kouluikäisiä lapsia, pienimmät varmasti noin vuoden ikäisiä. Heillä on usein sisko tai veli mukana ja he pitävät kyllä todella hyvää huolta pikkusisaruksistaan. Paikalla on ollut myös nyt kahtena päivänä iäkkäämpi rouva sokean pojan kanssa ja kahden pienen tytön kanssa. Paikan pitäjät kertoivat, että tytöillä on aina sama totinen ilme ja he eivät ole koskaan nähneet tyttöjen nauravan, saati hymyilevän. Niin surullista! Tuleepahan taas mieleen koulussa käydyt opit lapsen kehityspsykologiasta ja masennuksesta. Noin kymmenen aikaan lapsia on kerääntynyt jo pihalle suuri määrä ja he kaikki odottavat ruoan saapumista. Paikan perustajan Monican poika, Peacemaker, tekee kotona ruoat ja ne tuodaan taksilla lähellä sijaitsevaan tien risteykseen. Koska taksimaksu tuplaantuisi, jos ruoat tuotaisiin perille asti, niin ne käydään sitten hakemassa risteyksestä. Täällä taksimaksuissa ei juurikaan ole logiikkaa, mutta tämä meille kerrottiin syyksi. Ruokaa tuodaan kolme isoa kattilallista, yhdessä pelkästään riisiä ja kahdessa muussa on jotain lisuketta riisin seassa. Päivällä sitten tuodaan uusi kattilallinen kastiketta, jota tarjoillaan riisin kanssa. Lapset ovat usein innokkaita auttamaan kantamisessa!
Ruokailuhetki aloitellaan käsienpesulla. Maahan laitetaan vati ja pesuainetta, johon lapset käyvät upottamassa kätensä ja tämän jälkeen kädet pyyhitään pyyhkeeseen. Kun noin 200 käsiparia on käynyt pesemässä kätensä tuossa samassa vadissa, niin voitte vain uskoa kuinka mustaa vesi on! Seuraavaksi lapset kokoontuvat sisälle peltihökkeliin odottamaan ruokaa, mutta sitä ennen on laulujen ja ruokarukouksen aika. Laulut ovat jääneet jo soimaan päähän ja ne kaikki ovat jumalaa ylistäviä ja kiittäviä! Jouluna voin sitten esittää muutaman ruokalaulun ;) lapset kyllä nauttivat laulamisesta ja osa tanssii mukana. Seuraavaksi lapsille jaetaan vitamiinipillerit. Jotkut lapset ottavat sen mielellään, mutta toiset piilottavat sen käsiinsä. Työntekijät huomaavat sen heti ja siinä ei kyllä lapselle leperrellä vaan tulee tiukka komento syödä pilleri ja mahdollisesti napataan vielä korvasta kiinni. Komento on täällä aika rajua, mutta lapset ovat siihen kai jo tottuneet. Pienimmät lapset istuvat ruokailun ajan lattialla ja isommille on puiset penkit, jossa he istuvat tiiviissä järjestyksessä. Lapsille jaetaan lusikat ja seuraavaksi lautasille annostellaan ruoka. Minua on huomautettu monet kerrat, että annan liikaa ruokaa lapsille. Annos on siis todella pieni. Lapset syövät melko ahnaasti ruokansa, jonka jälkeen he siirtyvät ulos. Kaikki eivät osaa edes lusikkaa käyttää vaan syövät käsin. Ulkona tarjoillaan mehua (puoli mukillista) ja pieni hedelmäviipale. Veimme Salkan kanssa tiistaina lapsille appelsiineja ja omenoita ja silloin he saivat puolikkaat. Aina hedelmiä ei ole edes tarjolla. Kun pienimmät lapset ovat ruokittu, niin valmistaudutaan koululaisten tuloon ja niitä vasta sitten onkin! Yksi työntekijöistä kertoi, että nykyään lapsia käy päivässä 500+ ja aina on uusia lapsia joukossa. Koululaisilla on toisinaan niin kiire, etteivät ehdi jäädä odottamaan ruokaa vaan joutuvat poistumaan nälkäisinä. Lapset tulevat pitkien matkojenkin päästä ja sana kiirii nopeasti. Tämä paikka kun saattaa olla lapsille se ainoa ravinnon lähde!
Alkuviikko on ollut kyllä varsinaista tunteiden vuoristorataa! Lapset ovat maailman suloisempia ja niin vähään tyytyväisiä. Osa puhuu englantia ja he AINA kiittävät kaikesta pienestäkin ja niiaavat. Välillä on kyllä saanut kyyneleitä pidätellä katsellessa lapsia. Yhdellä tytöllä oli marmorikuula mukana, jolla hän keksi vaikka mitä leikkejä ja toisella oli ilmapallonriekale aarteenaan. Täällä ei ole tietoakaan oikeista lasten leluista, pelikonsoleista saati nukeista. Yhdellä lapsella oli mukanaan maailman likaisin metallikenttinki, jota hän piti suussaan! Lapset keksivät risuista, puun lehdistä, roskista, pulloista ja kaikesta muusta itselleen viihdykettä. Siis kaikesta siitä, mitä me pidämme turhana. Vaikka viime viikolla täällä satoi neljänä päivänä, niin maa on erittäin kuivaa ja likaista.
Rikkotuneita pulloja ja lasin siruja on jokapaikassa ja suurin osa lapsista kulkee paljainjaloin. Ja niillä, joilla on kengät jalassa, niin ei niistäkään voi juuri sanaa "kenkä" käyttää. Lasten vaatteet ovat todella likaisia ja myös lapset ovat likaisia. Vaatteet ovat todella rikkinäisiä ja joillakin on yksi ehjä sauma enää T- paidassa jäljellä. Lapset täällä todella tarvitsevat vaatteita ja kenkiä!
Työpäivän jälkeen oma olo on myös likainen ja suihku on erittäin paikallaan! Suihkussa sitä aina miettii, että kuinka epäreilua tämä elo on. Itse syö työpäivän jälkeen vatsan täyteen, käy suihkussa, pukee puhtaat vaatteet päälle, loikoilee uima-altaalla juoden kylmää kokista tölkistä. Toisaalla taas lapset eivät ole tietoisiakaan suihkusta, puhtaista vaatteita, ruoasta eikä varsinkaan kylmästä kokiksesta! Ei oo reilua ei!

Nyt tekstiä tuntuu tulevan vaikka kuinka, mutta säästän loput tarinat myöhemmäksi. Ja kuvien kera. Kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Muuten täällä kaikki hyvin, ostariinkin on tutustuttu ja ensimmäiset shoppailut suoritettu :)