Kivaa keskiviikkoa!

Alkuviikko ollaan oltu nyt sitten siellä post natal-osastolla, missä hoidetaan vastasyntyneitä vauvoja sekä äitejä. Tai maanantaina ei tullut oltua töissä, kuin muutama hassu tunti. Olo oli ihan hyvä sairaalalle mennessä, mutta sitten alkoikin se tajuton vessassa juokseminen. Ja oikeesti, välillä oli juostava! Iskän sanoja lainatakseni, iski hulivili sonta!! Eipä ole juuri noita sairaalan vessoja aiemmin tarvinnut käyttää ja olen niitä tietoisesti välttänytkin. Mutta maanantaina tulikin sitten vessoja käytettyä koko kuukauden edestä! Heitin hanskat tiskiin puol kympiltä ja onneksi Wayne tuli hakemaan meitä. Ärhäkkä vatsatauti oli nyt sitten iskenyt minuun, olin neljäs vuorossa meidän majatalosta. Onneksi tauti on ollut kaikilla melko lyhytkestoinen ja niin oli myös minullakin. Maanantaipäivä meni sitten tyystin lepäillessä ja vessassa juostessa. En tiedä vieläkään mistä moinen tauti tuli. Epäilen vahvasti Nandosista tilattua kanatortillaa, koska muuten Salkan kanssa olemme syöneet samoja ruokia ja se on säästynyt tältä taudilta. Yksi tyttö oli mennyt juomaan Katuturan sairaalan vettä (!!!) ja sai siitä taudin, enkä kyllä ihmettele. Me olemme ostaneet kaikki vedet kaupasta ja tätä talon vettä voisi ehkä juoda. Kuitenkin bakteerikanta on sen verran toista luokkaa, että jätetään kokeilematta :)

Eilen aamulla oli ihana herätä, kun olo oli huomattavasti parempi ja ensimmäisenä ei tarvinnut rynnätä vessaan. Päätimme tehdä iltavuoron ja se kyllä kannatti! Ennen sitä kävimme postissa, koska olin saanut ilmoituksen saapuneesta lähetyksestä. Wayne vei meidät ensin postiin ja siellä sitten nimmarit tuli kirjoitettua varmaan kymmeneen kertaan ja henkilöllisyys todistettua ajokortista. Se ei sitten lopulta kuitenkaan kelvannut vaan passia vaadittiin. Yritin siinä sitten selittää, että passeja ei olla vieläkään saatu takaisin ja menimme myös takahuoneeseen itse postin pomon juttusille!! Ja tyly vastaanotto oli sielläkin, ilman passia ei pakettia heru. Näin pöydällä Marimekon punaisen lumimarja pahvipaketin minun nimelleni kirjattuna, mutta pakettia ei vaan herunut. Siinä vaiheessa meinasi puskea esiin minun huonopuoleni ja tokaisinkin, että "kyllä te täällä osaatte tehdä yksinkertaisista asioista todella vaikeita!" Ja sitten pettyneenä takaisin autolle! Onneksi Wayne oli matkassa mukana ja hän lähti vielä postiin minun kanssani. Taas takahuoneeseen juttusille ja pian paketti olikin minun käsissäni! Jeeeee :)

Yllätys oli melkoinen, kun huomasin lähettäjän nimen. Ihana kummi Merja oli laittanut minulle paketin :) halusin säästää paketin avaamisen iltaan ja töihin menokin tuntui paljon mukavammalta kun tiesi, että paketti odottaa sitten töistä palaavaa. 

Iltavuorossa hoitajat olivat innoissaan, kun menimme osastolle. Pääsimmekin heti kierrolle mukaan. Mittailimme äitien sekä lasten lämpöjä, saruraatiotasoja, sykkeitä, verenpaineita ja kyselimme heidän vointia. Lapsesta piti myös tiedustella joitakin asioita muun muassa kakkaamista, syömistä, väriä ja yleistä vointia. Osastolle tuli illan aikana myös muutama uunituore lapsukainen ja pääsimme ottamaan heitä vastaan. Tulipahan ensimmäistä kertaa otettua vastasyntyneeltä verensokeri ja hemoglobiini. Ja pienokaisiltahan se otetaan jalkapohjasta. Hetki piti miettiä, että haluanko neulalla tuikata pientä ja pulleaa kantapäätä. Mutta niin siitäkin selvittiin, vain toiselta meistä pääsi pieni itku. 

Pikkuinen vielä kylvetettiin ja vaihdettiin äidin tuomat vaatteet päälle ja sitten paketti äidin syliin. Onneksi lastenhoidon opettajamme näytti aikoinaan koulussa kapalon tekemisen, nyt se oppi tuli tarpeeseen. Lasta antaessa äidille tuntui, että välillä olin itse enemmin iloinen kuin äiti. Naamani oli yhdessä virneessä ja selitin äidille, kuinka suloinen tyttö on ym.mutta äidin ilme ei värähtänytkään! Täällä nämä pienokaiset eivät tosiaankaan ole aina suunniteltuja, saati toivottuja. Ja se on kyllä minulle itselleni ollut välillä vaikea paikka. Mutta, minkäs teet!

Oli mielenkiintoista myös seurata osastolla lääkkeenjakoa! Avonaisia pilleripurkkeja ja epämääräisiä pussukoita! Lisäksi antibiootit esim.cefuroxime 750mg lantrattiin steriilillä vedellä ja vedettiin 10ml ruiskuun ja sitten suoraan suoneen!! Kun Suomessa se laimennetaan vähintään 100ml:aan keittosuolaan ja tiputetaan puolessa tunnissa. Eli käytännötkin ovat täällä ihan erit. 

Kävimme keskososastolla ja moikkaamassa myös äitejä kenguruhuoneessa. Siellä pötköttelikin minun ensimmäiset namibialaiset kaksoset! Huoneessa majoittuu kymmenkunta äitiä, joiden lapset ovat keskososastolla tai sitten huoneessa hoidossa. Tunnelma siellä on jotenkin leppoisa, kun jokaisella on sama tilanne ja vertaistukea löytyy. 

Pienet painoivat noin 1,7kg ja joutuvat vielä siis olemaan sairaalassa. 

Osaston puolella äidit majoittuvat kahdeksan hengen huoneessa ja hoitavat siellä lapsiaan. Ihmeteltiin, kun yhdellä ei ollut lasta vierellä. Kysäistiin hoitajalta asiasta ja hän kertoi lapsen kuolleen synnytyksessä!! Ja siellä hän makasi surullisena muiden äitien ja lasten ympäröimänä! Tuntui niin pahalta, että minun oli pakko käydä pahoittelemassa naiselle tietämättömyyttäni ja ottaa osaa. Naisen ilme ei juurikaan värähtänyt, mutta näki jo kauas, että masentunut hän oli. Ja täällä ei tietenkään saa mitään keskusteluapua, perhe on ainut joka auttaa. Huh heijaaaa! Toki perhe on tärkeä, mutta ammattilaisen apu olisi myös täällä tarpeen. Yritin siinä hetken olla ja silitellä naista ja antaa näin edes vähän tukea. 

Ja sitten iltavuoron päätyttyä kotona odotti paketti! Ja mitä sieltä paljastuikaan 

Ihanaaaaaa, juorulehtiä, kirje ja ihana pieni enkeli. Kiiiitos Merja :) paketti pelasti illan ja varmasti koko viikon. 

Nyt täytyy kiirehtiä kuntosalille. Ja tästä piti tulla lyhyt kirjoitus, mut aina nää tuntuu venyvän. 

Tässä vielä kuvakevennys loppuun. Näin täällä meidän osastolla neuvotaan naisia, jotka ovat juuri synnyttäneet :)

Jaahas, tekstiä ei ole siis julkaistu, koska netti on ollut taas vaihteeksi pois toiminnasta. 

Tässä vielä muutama kuva tältä viikolta. 

Samassa jääkaapissa eväiden kanssa säilytetään vanhoja veripusseja! Ah, kuinka hygienista!

Tässä eräs äiti hoitaa pienokaistaan!

Välillä hoitajankin on pakko lepuuttaa jalkoja! Työnteko on toisinaan rankkaa puuhaa :)

Pakko vielä loppuun hehkutta! Oltiin äsken norjalaisen Pernillan kanssa salilla. Juoksumatolla aluksi 20min ja sitten siellä alkoikin mielettömät Zumba- karkelot. Koko sali oli pimeänä, vain erilaisia värivaloja oli salissa ja ihmisiä varmasti päälle sata. Meno oli ihan mieletön, ihmiset joraili hullun lailla ja se ääni, mikä meistä lähti!! Olo oli, kuin olisi ollut Madonnan keikalla! Ihan mieletöntä :) nyt on niin hyvä fiilis, että tällä olotilalla jaksaa taas ahertaa!

Kuva salilta! Ennen kuin mua tultiin kieltämään ottamasta kuvia :) hups!

Ja pimeä kuva Zumbasta!

Viikonloppu pikakelauksella

Torstainen iltavuoro kannatti tehdä! Osastolla ei ollut meidän lisäksemme muita opiskelijoita ja saimme tehdä paljon juttuja ja pääsimme myös kuuntelemaan vauvojen tiheitä sydämen lyöntejä äidin vatsan läpi vanhanaikaisella laitteella! Koulutehtävää varten myös haastattelimme yhtä odottavaa äitiä ja saimme paljon mielenkiintoista infoa. Odottava äiti toivoi hoitajilta sympatiaa ja kipulääkkeitä, tämä ei tullut yllätyksenä, koska niitä meistä varmasti moni toivoisi. Suurimman osan ajasta vietimme kuitenkin 16- vuotiaan tytön kanssa synnytyssalissa. Vaikka paljon olemme kuulleet kauhutarinoita synnytyksestä, niin tämän tytön kohdalla kaikki sujui kuitenkin hienosti! Tyttö puristi meitä käsistä ja muutaman tunnin ajan yritti kaikin voimin saada lasta syntymään. Lopulta tyttö oli niin väsynyt ja vauvaa ei kuulunut, joten lääkäri kutsui leikkaussalihenkilökunnan paikalle ja lopulta tyttö sai tyttärensä keisarinleikkauksella. Pääsimme saliin mukaan ja siellä kaikki sujui erittäin hienotunteisesti ja jokaisella oli oma tehtävänsä. Vauva oli melko suurikokoinen ja napanuoran leikkaushetkellä pyysin, että saisinko tehdä sen. Ja niinpä tuli leikattua elämäni ensimmäinen napanuora!

Leikkaussalivaatetus on silmiä hivelevä, etenkin nuo tossut :D

Perjantaiaamu alkoi jälleen kerran synttärikemujen merkeissä, tällä kertaa synttäreitä (23v) juhli norjalainen Maria. Aamupala oli runsas ja kaikki olivat iloisella mielellä. 

Iltapäivällä lähdimme Lisan ja Salkan kanssa testaamaan paikallista uimastadionia. Paikka oli erittäin siisti ja sisäänpääsystä piti pulittaa huikeat 0,5€. Mutta. Vesi uima-altaassa oli hyytävän kylmää! Piti oikeasti yrittää uida niin nopeasti kuin mahdollista, jottei olisi jäätynyt altaaseen. Jonkin aikaa siellä räpiköitiin, mutta vielä tunti uimisen jälkeen oli kylmä! Ilmeisesti altaan vesi ei kovin helposti lämpene, vaikka ulkolämpötila on kokoajan 30 asteen paikkeilla. Illalla lähdimme vielä porukalla syömään ja juhlistamaan Mariaa. 

Lauantaiaamu alkoi kuntosalilta! Olipas taas ihanaa päästä juoksumatolle hikoilemaan. Kuntosalin jälkeen pyöräytimme lihapullat ja perunamuusin. Tuli muuten melkoisen hyvät pyörykät, vaikka reseptiä sovellettiin sen mukaan, mitä kaupasta löytyi. 

Iltapäivällä suuntasimmekin sitten paikallisille oktober festeille.  Kokoonpano festeillä oli kirjava: 4 suomalaista, 3 norjalaista, 2 ruotsalaista, 1 saksalainen ja majatalomme työntekijät eli 3 paikallista. 

Ja huh hellettä, sanonpahan vaan. Lämpötila oli noin 35 astetta plussan puolella ja teltta täynnä ihmisiä. Olo oli kuin saunassa! Hetki piti miettiä, että missä sitä oikein on, kun ympärillä oli lähinnä vain valkoisia ihmisiä kaljatuopit käsissä ja taustalla soi saksalainen rock-musiikki. Tunnelma oli kuin Tattoo teltassa :)  Namibiasta ei ollut siellä tietoakaan!

Ilta oli kuitenkin erittäin onnistunut ja hauskaa riitti. Pääsin jälleen esittelemään ripaskataidot ja päihitin kaikki, jotka uskaltautuivat kokeilemaan tätä slaavilaista kansanperinnetanssia :) ja aina, kun matkassa on jollakin kamera mukana, niin sillehän pitää aina esittää se paras poseeraus. Tässä pieni esimerkki. 

Kuvassa ruotsalainen Niclas, minä ja Salka. Ja myös minun kamala juurikasvu, apua!

Huomenna sitten on taas uusi työviikko edessä ja tarkoitus on mennä osastolle, johon uunituoreet vauvat tuodaan. Eli luvassa vauvanhoitoa, jee! 

Teille kaikille lukijoille myös kivaa työviikkoa, aurinkoisia ajatuksia täältä!

Pieniä kikkarapäitä

Tämä viikko sitä ollaan sitten ihmetelty paikallisen sairaalan synnäriä! Ja kyllähän siinä ihmettelemistä taas on riittänyt. Osastolla on ollut meidän kanssa samaan aikaan lauma paikallisia opiskelijoita, joten kamalasti emme ole päässeet itse työntouhuun. Olemme kuitenkin jutelleet hoitajien kanssa ja esittäneet kysymyksiä melko tiiviisti. Koulua varten haastattelimme myös yhtä hoitajaa ja vielä tulisi löytää englantia puhuva raskaana oleva nainen, jota voisimme haastatella. Työpäivät olemme aloittaneet seitsemältä, mutta huomenna on tarkoitus tehdä iltavuoro. Silloin ei muita opiskelijoita ole, joten toivottavasti pääsisimme itse toimintaan mukaan. 

Cola-cola sponsorina :)

Tähän mennessä olemme olleet lähinnä katselijan roolissa ja sekin on kyllä ollut mielenkiintoista ja riittävää. En yleensä ikinä ole herkkä millekkään, mutta täällä kaikki hajut ym.korostuu ja välillä on pitänyt huonon olon vuoksi poistua huoneesta. 

Mutta nyt siihen itse synnytykseen!

Kuukaudessa sairaalassa syntyy keskimäärin  500 lasta, joista noin sadalla on HIV-positiivinen äiti. Sairaalamaksu on 30ND eli noin 2 euroa. Sairaala on siis valtio tukema ja erityisesti köyhille tarkoitettu. Sairaalaan voi tulla mistäpäin tahansa Namibiaa ja myös turistit ovat tervetulleita. Tosin luulen, että sinne ei mitään suurta hinkua ole. 

Osastolla on kahden hengen huoneita, joissa synnytys usein jo käynnistyy. Potilaat joutuvat siirtymään huoneista toisiin riippuen siitä, kuinka pitkällä synnytys on. Vasta viime metreillä potilas kävelee omia jaloin "synnytyssaliin".

Potilashuone

Synnytyssali. 

Lääkitys täällä ei ole kovinkaan suuressa suosiossa, panadolilla tulee pärjätä. Ja synnytyksen yhteydessä, jos tilaa syntyvälle lapselle ei ole, niin silloin lidocainilla puudutetaan. Ja siinäpä se. Ei puhettakaan epiduraalipuudutuksesta, ilokaasusta tai mistään sellaisesta, johon meillä Suomessa on totuttu. Ja jos äiti synnytyksen aikana huutaa, kiljuu, itkee tai yleensäkin pitää mitään ylimääräistä ääntä, niin kätilö saattaa läpsäistä kasvoihin ja huutaa, että lapsesi kuolee jos et keskity ym. Eli meno on aikamoisen hurjaa!

Ohjeistuksia perhesuunnitteluun ja raskauteen!

Maanantaina seurasimme yhtä synntystä ja se oli kyllä aika karu tilanne. Supistukset olivat todella rajuja ja nainen voihki huoneessa. Välillä joku hoitaja siinä pyörähti kuuntelemassa vauvan sydänääniä ja sitten taas poistui. Vihdoin kohdunsuu oli yli 8cm auki ja potilas pääsi siirtymään synnytyssaliin. Potilas käveli omin jaloin synntyssaliin ja siinä hetken pusasi ja lapsi oli ulkona. Naisen ilmekkään ei värähtänyt ja hän keskittyi todella vain synnytykseen. Itse synnytystä oli meidän lisäksi seuraamassa yli 10 henkilöä ja kaksi avusti synnytyksessä. Kukaan ei tukenut/ tsempannut äitiä millään tavalla ja kun lapsi oli syntynyt, niin kenenkään ilme ei värähtänyt. Paitsi meidän! Äiti oli yhtä totisen näköinen, kuin ennen synntystäkin ja kukaan ei onnitellut äitiä. Tilanne oli jotenkin erityisen jäykkä ja enemmin surullinen kuin iloinen. Me saimme ottaa uunituoreen pojan vastaan ja siirryimme toiseen huoneeseen jatkamaan lapsen hoitoa. Pian jäimmekin huoneeseen yksin lapsen kanssa, kun hoitaja lähti jonnekkin. Siinä sitten pienokaista hapetettiin ja seurattiin saturaatiotasoa. En ollut ikinä ennen hoitanut niin pientä lasta ja kyllä siinä olisimme mekin tukea tarvinneet. Onneksi pienokainen oli reipas ja hyvinvoiva, joten pystyimme ottamaan välillä rennostikkin. 

Siellä käärön välissä se pienokainen tuhisi. Ja hassua, miten näillä vastasyntyneillä on ihan valkoiset sormet, mutta tummat kynnet :)

Synnytyssaliin isällä ei ole mitään asiaa, jos pari ei ole naimisissa. Ja muutenkin isän rooli on täällä hyvin minimaalinen, lähes näkymätön. Synnytyksen jälkeen äidit ja vauvat siirtyvät post natal- osastolle, jossa vauvat punnitaan, pestään ja tehdään erilaisia kokeita. Siellä kävimme kurkkaamassa opiskelijatovereita, kun he olivat hoitamassa yhtä pienokaista. 

Vastasyntyneillä on ihan mielettömän kihara ja musta tukka! Aivan kuin meidän Ismon turkki :) olisin kyllä valmis ottamaan tällaisen käärön kotiin, niin suloisia nämä pienet ovat!

Osastolla ollaan 24 tuntia ja sitten kotiin. Äitiysloman pituudellaan ei täällä paljon hurrata, kuukausi ennen syntymää ja kuukausi synnytyksen jälkeen! Että näin.

Aseptiikasta ja hygieniasta voisi kirjoittaa oman lukunsa, mutta voitte vain kuvitella minkälaista se täällä on! Siitä ehkä sitten myöhemmin lisää. 

Sairaalassa on myös oma osasto keskosille ja siellä tarvikkeet olivat melko nykyaikaisia. Vauvoja oli paljon osastolla ja tuli kyllä mieleen Lilja, kun kävimme häntä ensimmäisen kerran tapaamassa Naistenklinikalla. Voi pientä, pian siitäkin on jo kaksi vuotta, aika kiitää. Ja nyt tädin rakas kiharapilvi on jo vanttera taapero, päiväkotilainen :)

 

Alakerrassa on myös oma Kenguruhuone, jossa äidit majoittuvat ja saavat pitää pikkuisista huolta. Täällä vauvan pitää painaa 1,9kiloa ja sitten pääsee kotiin. 

Loppuviikolle toivon paljon raskaana olevia naisia ja uunituoreita pienokaisia. Pitäkäähän peukut pystyssä!

Työpäivät ovat täällä lyhyitä, mutta sitäkin rankempia. Välillä tuntuu, että kello matelee ja väsymys painaa. Ehkä uudet asiat myös kuormittavat henkisesti ja se näkyy väsymyksenä, päiväunet aina maittaa ja yölläkin tulee silti nukuttua sikeästi. Kuumuudellakin on varmasti osansa ja sillä, että ollaan yli 1000 metriä merenpinnan yläpuolella eli ilma on ohuempaa. Varsinainen korkean paikan leiri :)

Eilen kävin testaamassa paikallisen kuntosalin ja paikka oli kyllä hulppea! Keskellä kuntosalia on 25metriä pitkä uima-allas ja ympärillä squash- saleja, kuntosalilaitteita ja spinning-sali. Yläkerta oli avointa tilaa eli ylhäällä juoksumatolla juostessa pystyi seuraamaan uimareita altaassa. Lisäksi siellä on ohjattuja jumppatunteja. Oli ihanaa päästä juoksumatolle ja tuntea hien virtaavan muustakin syystä kuin  auringon säteilemästä kuumuudesta! Tänään illalla liityn norjalaisten porukkaa ja taidan hankkia kuukausikortin salille :)

Suomeen on Facebookin kuvien mukaan tullut jo talvi! Ainakin Jyväskylästä pohjoiseen päin. Huih! Täällä on nyt muutamana aamuna ollut todella viileä (ehkä 15astetta) ja se on oikeasti tuntunut jo kylmältä! Miten ihmeessä sitä sitten taas tottuu niihin pakkasiin? Varsinkin, kun täällä lämpötilat nousee joulua kohden ja lämpötila voi olla 40 asteen tuntumassa. Ja sitten pitäisi tulla keskelle Suomen talvea, huih!

Nyt valmistautumaan kuntosalille, loppuviikosta sitten taas kuulumisia :)

Viikonlopun kuulumiset

Olipahan taas rento ja mukava viikonloppu!

Perjantaina lähdettiin aamupäivällä kaupungille kävellen, tästä meiltä kävelee noin 20 minuuttia eli keskusta on todella lähellä. 

Kävellessä keskustaan aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja taisi siinä vähän nahka kärvähtää. Hassua, miten nopeasti se aurinko vain ottaa ihoon kiinni, vaikka jo melkein kuukausi sitä on täällä oltu. 

Lisa tiesi yhden kivan kirjojen vaihtopisteen ja me veimme sinne täällä luetut pokkarit. Ja yllätys yllätys, hyllystä löytyi muutama suomalainen kirja, jotka saatiin ottaa mukaamme. Kirjavalikoima oli kyllä melkoisen laaja! 

Turistikadulla oli paljon myyjiä ja erehdyin kyykistymään joidenkin heimonaisten myyntipisteen kohdalle. No, pian siinä oli naisia minun ympärilläni pyörimässä ja ranteeni olivat täynnä erilaisia käsikoruja. Eihän siintä tilanteesta muuten eroon päässyt, kuin ostamalla muutama käsikoru :) 

Kävimme keskustassa syömässä ja sen jälkeen suuntasimme isoon ruokakauppaan. Tulipahan tehtyä kunnon ruokaostokset! Kasseja ja vesitonkkia oli kädet täynnä, joten otimme taksin takaisin talolle. Taksilla matkustaminen on täällä kyllä edullista, keskustasta kotiin 9 Namibian dollaria eli noin 0,8euroa. 

Norjalaiset olivat tulleet takaisin reissusta ja oli kiva kuulla heidän kuulumiset. Reissu oli ollut onnistunut ja oma matkakuumekin siinä samalla kasvoi. 

Illalla lähdimme elokuviin! Ja kyllä, sellainenkin täältä Namibiasta löytyy. Tosin se on maassa ainut, mutta täysin nykyaikainen. Tarkoitus oli mennä katsomaan elokuvaa you see me, mutta jostain syystä sitä ei nyt näytetty. Valitsimme sitten porukalla elokuvan 2 guns ja olihan se varsinainen äksönpläjäys! 

Lauantaiaamu alkoikin sitten leipomisen merkeissä. Norjalaisella tytöllä oli hänen 21- vuotis synttärit ja muut olivat järjestäneet ulos ruhtinaallisen aamupalan. Leipomisen kanssa oli pieniä haasteita, kun sähkömies katkaisi muutamaan otteeseen sähköt, mutta lopulta tuli valmista. 

Tehtiin kyllä melkoisen hyviä muffinsseja ja oli kiva päästä leipomaan. 

Synttärisankari ja Nikita juhlatunnelmissa!

Lauantaina sää oli pilvinen ja saimme tehtyä koulujuttujakin. Välillä täytyi hetki huilata ja mikäs sen parempaa, kun saada koira kainaloon!

Illalla lähdimme syömään ja paikaksi valikoitui jälleen kerran Joes beerhouse. 

Ruoka oli jälleen kerran hyvää ja edullista. Iskä, sinä kyllä tykkäisit myös tuosta paikasta. Sieltä saa kaikkia mahdollisia pihvejä, mitä vain kuvitella saattaa ja paljon paikallisia villieläimiä löytyy ruokalistalta. Itse en ollut oikein varma, mitä lihaa lautasella oli, mutta se oli kyllä todella maukasta ja suussa sulavaa. 

Ja se pakollinen annoskuva!

Syömisen jälkeen tulimme suomalaisten ja Lisan kanssa talolle, muut jäivät kaupungille juhlimaan. Hetki istuttiin ulkona ja sitten alkoikin taas melko raju ukonilma. Oli kiva käydä nukkumaan ja kuunnella sateen ropinaa. 

Sunnuntai alkoi aurinkoisessa säässä ja päätimmekin pitkästä aikaa köllähtää aurinkotuoleille ja ottaa rennosti. Onneksi meillä on uima-allas, jossa voi aina käydä vilvoittelemassa! 

Aurinko tänään kyllä helli taas meitä ja nyt sen voi tuntea koko kropassa. 

Ismo oli päässyt tänään agilityreeneihin Sakun kanssa ja tästä oli minulle kuvattu videomateriaalia. Ette usko, kuinka hyvä mieli tuli, kun näin Ismon hyppimässä esteitä. Ihan mahtavaa, että meillä on niin hyvä ryhmä! Ottavat Ismon mielellään treeneihin mukaan ja luulenpa, että tammikuussa minulla on paljon opettelemista! Ja on kyllä huippua, että Saku ja äiti on vienyt Ismoa kentälle. Kiitos teille ihanat :) ja muutenkin koirista on kyllä pidetty niin hyvää huolta, viikonloppuna pojat olivat olleet Ylämaalla  ja voin vain kuvitella sen niiden riemun!

Nyt täytyy suorittaa kokovartalorasvaus  ja sukeltaa peiton alle. Aamulla kello herättää kuudelta ja työmaa kutsuu. Tarkoitus on mennä ensi viikoksi synnytysosastolle, joten toivotaan paljon vauvoja maailmaan! Siellä kuulemma opiskelijat pääsevät osallistumaan paljon synnytyksiin ja minulla on tavoitteena auttaa edes yksi lapsi maailmaan. Saas nähdä kuin käy! Mielenkiintoinen viikko varmasti taas luvassa. 

Kolme viikkoa jo takana!

Aika kiitää vauhdilla, tosiaan kolme viikkoa jo oltu Namibiassa! Uskomatonta!

Tänään saatiin toinen työharjoitteluviikko teho-osastolla päätökseen. Loppua kohti hoitajat eli sisterit alkoivat olemaan meitä kohtaan rennompia ja ystävällisempiä. Oli myös kiva, kun pääsi itse tekemään hoitotoimenpiteitä ja tiesi, mistä tavarat löytyy. Työtavat täällä on kyllä niin kovin erilaisia, kun mihin on totuttu. Ollaan kuitenkin kunnialla selvitty, mutta nämä työtavat pitää kyllä unohtaa, kun Suomeen palataan. Maassa maan tavalla, eikös niin? :) 

Teho-osasto on ollut kokoajan täynnä ja potilaat ovat vaihtuneet useasti. Eräällä tytölle ukrainalainen lääkäri yritti laittaa CV-katetria ja voi herra mun jee sitä toimintaa! Teki oikeesti niin pahaa katsoa vierestä kun tytön solislaskimoa yritettiin metsästää ja mitään esilääkettä tyttö ei tietenkään saanut. Ainut, mitä pystyin tekemään, oli pitää tyttöä kädestä kiinni. Ja sitä ronklaamista kesti varmasti 45 minuuttia ja tyttö huusi tuskasta ja puristi kädestäni kaikilla voimillaan. Muut hoitajat katsoivat hieman halveksuvasti vierestä, mutta otetta en irroittanut! Täällä on paljon kuullut juttua siitä, kuinka huonosti potilaita kohdellaan. Teho-osastolla kuitenkin kohtelu oli vielä melko inhimillistä ja jotkut hoitajat juttelivat kivasti potilaille. Mutta paljon on vielä opittavaa! 

VUODEPESUT!! Huh!! Siinäpä sitä oltiin taas perusasian äärellä huuli pyöreänä :) harvoin sitä tuntee itseään niin tyhmäksi ( tai viisaaksi) kuin ensimmäistä kertaa Namibiassa tehdessä vuodepesuja potilaalle! Aluksi haetaan metallinen kärri ja siihen muovinen vati. Vatiin kuumaa vettä isosta termarin näköisestä asiasta, joka löytyi yhdeltä potilaspaikalta. Ja sekaan sitten raanasta kylmää vettä. Sitten ruosteisesta metallisesta potilaspöydänlaatikosta palasaippua ja pieni pyyhkeenpaja ja hommiin. Kuvassa potilaspöydänlaatikko sisältöineen! 

Aluksi potilas vaahdotetaan päästä varpaisiin saippualla ja tietenkin samaa pyyhettä käyttäen. Kysyin, että eikö olisi suotavaa käyttää esim. kasvoille ja takapuolelle eri pyyhettä. Vastaus oli kyllä, mutta sitä ei nyt vaan niin tehdä. Seuraavaksi oli sitten vuorossa saippuan huuhtelu pois iholta ja se tehtiin samaa pyyhettä käyttäen. Potilasta käännellään hyvin epäergonomisesti ja kainaloista vedetään! Seuraavaksi iholle levitettiin paksu kerros vaseliinia ja lakanat vaihdettiin. Lakanoista täällä ollaan hyvin tarkkoja ja siihen hoitajat panostavat kaiken energiansa. Vuode tulee aina olla siisti ja kulmat särmässä! Vuodepesut tuli tehtyä kyllä hyvin huolellisesti, mutta ei siinä ollut puhettakaan aseptiikasta. Mutta niin, tyylejä on monia ja aina ei tarvita hienoja tarvikkeita niiden toteuttamiseen, maalaisjärjelläkin pärjää. Tyynyjä en ole koko osastolla nähnyt ja voitte vain päätellä asentohoidon toteuttamisen täällä. Sitä ei siis ole, pääsääntöisesti potilaat makaavat selällään ja voi taivas niitä makuuhaavoja!

Yksi lääkäri kertoi, että hengityskoneet ovat tulleet Suomesta lahjoituksena sairaalaan. Hieno juttu, jos näin on! Laitteet ovat kyllä samoja, mitä meilläkin Suomessa, mutta tippalaskurit ovat vähän vanhempaa mallia ja niistäkin vain osa toimii. 

Hoitajat olivat hyvin kiinnostuneita Suomesta ja meidän sairaaloista. He ihmettelivät suut sepposen selällään, kun kerrottiin esim.tietokoneista. Täällä, kun tosiaan tällaiselle kaavakkeelle kirjataan kaikki. 

Yksi hoitaja on kovasti kiinnostunut tulemaan Suomeen, jos joskus töistä pääsee lomalle. Täällä kovasti ihmeteltiin myös sitä, että meillä on Suomessa palkallista lomaa n.viisi viikkoa vuodessa. Kyselivät vielä, että onko meillä silti viikossa vapaapäiviä loman lisäksi. Niin, tässä vaiheessa tunsi kyllä itsensä erittäin etuoikeutetuksi. Täällä hoitajat raatavat töitä 40 tuntia viikossa n. 1000 euron kuukausipalkalla ja ei lomia! Huh heijaa. 

Tässä muutama kuva vielä osastolta. 

Lääkevaunu!

Liinavaatevarastoa. 

Lääkevalikoimaa. Tässä samassa pienessä huoneessa hoitajat lämmittivät myös ruokansa mikrossa ja pitivät taukoja. 

Elvytyskärry

Tarvikkeita. Aina ei ollut oikein varmaa, että mikä on puhdas ja mikä ei. 

Näinkin saattoi olla teho-osastolla! Potilas oli siis itse irroittanut piuhat ja ketään ei kiinnostanut potilaan elintoimintojen seuraaminen. Annettiin siis vain olla peiton alla. Huomatkaa myös monitorin kiinnitys, keinot on monet!

Ja kun Suomessa valitetaan jonottamisesta sairaalaan tai arvauskeskukseen (sana, jota vihaan), niin sietäisi tulla tänne jonottamaan :) ja tässä siis vain murto-osa jonottajista. 

 

Ruokatauot ovat aina leppoisia, kun mukana on muitakin opiskelijoita!

Ja kaksi hullua Suomesta!

Tänään oli kyllä erityisen mieleenjäävä potilas!

Osastolle oli eilen tuotu viisi kuukautta vanha pieni tyttö! Pikkuinen oli hyvin sairas ja hän toipui leikkauksesta. Hän oli syntynyt ilman silmiä ja lisäksi hänen silmiensä välissä kasvoi perunan kokoinen uloke. Hieman epäselväksi jäi, että mistä tämä johtui, mutta voi parkaa! Tuntui kyllä todella kurjalta nähdä niin pieni ja sairas lapsukainen. Hänen äitinsä vieraili osastolla ja oli ymmärrettävästi kovin ahdistunut. Hän ei puhunut englantia, mutta yritin siinä lasta silitellessä näyttää, että hänkin voi koskettaa lasta ja se on heille molemmille tärkeää. Myöhemmin lapsi siirrettiin toiseen sairaalaan ja jäin kyllä miettimään, että mikä mahtaa olla tuon tytön kohtalo? Niin surullista. 

Mutta kaikenkaikkiaan teho-osasto on ollut hyvin mielenkiintoinen paikka ja sinne varmasti vielä palaamme harjoittelun aikana. Opiskelijat ja lääkärit ovat olleet meitä kohtaan ystävällisiä ja yksi opiskelija halusi meidän kanssa myös valokuvaan. 

Meidän työvaatteet (joiden täällä olleiden opiskelijoiden vanhat) ovat saaneet paljon huomiota osakseen ja lupasimmekin ne jättää osastolle, kun täältä lähdetään. Meidän mielestä taas täällä hoitajien asut ovat paljon tyylikkäämpiä, kun meidän valkoiset jätesäkit! Useasti meitä myös luullaan lääkäreiksi, sairaalassa ihmiset huutelevat: Good morning docktors! Ja me tietysti hymyillään sievästi takaisin ja toivotetaan hyvää huomenta. 

Ainiin, olemme päässeet muuttamaan takaisin maalattuun poolhouseen, ihan kuin olisi taas kotona :) keittiöremonttia vielä jatketaan ja toivotaan, että pian pääsemme siellä kokkailemaan. 

Olemme saaneet myös talon koiraa viedä lenkille, mutta irtokoirien vuoksi se on täällä vähän hirvittävää. Kuvassa Lisa ja Nikita. 

Muuten täällä elämä rullaa mukavasti. Lämpöä riittää ja muutama päivä on ollut nyt todella hauteinen, mutta sadetta ei vaan saada. Maa on rutikuiva, joten sade olisi enemminkin kuin tervetullut. 

Tänään tuli testattua puhelimella Viberia ja soitto Sakulle toimi tosi hyvin. Joten latailkaa puhelimiinne appstoresta viber, niin voidaan ilmaiseksi soitella ja vaihtaa kuulumisia :)

Suomeen on kuulemma tullut jo ensilumi, huih! Älkää paleltuko, lämpöisiä halauksia täältä! :)