Itsenäisyyspäivää!

Kerrankin Afrikka yllätti ajoituksen suhteen ja täällä vietettiin jo eilen Suomen itsenäisyyspäivää. Harjoittelun alussa vierailimme Suomen suurlähetystössä (joka on ainut pohjoismaalainen suurlähetystö Namibiassa) ja rekisteröimme itsemme. Silloin meille jo kerrottiin tulevista juhlista, joten osasimme kutsua odottaa. Kutsut tuotiin henkilökohtaisesti hienolla autolla ja itse piti kuitata kutsun saaneensa. Halusimme pukeutua arvokkaaseen tilaisuuteen tyylikkäästi ja tällä viikolla metsästimme mekkoja ja kenkiä juhlaan. Salka sai myös idean, että mennään kampaajalle laitattamaan hiuksemme ja löysimmekin tähän sopivan kampaamon. 

Eilinen päivä alkoi vierailulla Katuturassa, kävimme pienillä tuliaisostoksilla ja siitä suuntasimme suoraan keskustaan. 

Arvoimme järjestyksen kampaajalle ja minä olin ensimmäinen koekaniini. Jännitti ehkä enemmin istua kampaajan penkkiin kuin hypätä pieneen lentokoneeseen laskuvarjohyppyä varten :) Ympärillä pyöri vain mustia naisia ja seurailin kampaajien työskentelyä, kaikenlaisia lettejä ja hiuslisäkkeitä näkyi! Yritin kampaajalle selostaa, että haluaisin jonkinlaiset kiharat. Siinä sitten testattiin useampaa menetelmää ja lopulta kampaaja päätti tehdä kiharat raudalla. Rauta olikin melkoisen mielenkiintoinen kapistus! Ei toiminut sähköllä vaan työskentely muistutti enemminkin metallipajalla työskentelevää takojaa. Rauta laitettiin pieneen uuniin ja sitten sillä tulikuumalla raudalla tehtiin kihara, sitten taas rauta uuniin ja toinen kihara! Kaikenkaikkiaan aikaa meni varmasti tunti, mutta sain kun sainkin kiharat hiuksiini ja vielä on tukkaa päässä. Kaikki saivat onnistuneet kampaukset ja Lisa vielä leikkautti hiuksensa samassa paikassa. Leikkaus maksoi huikeat 40ND eli noin kolme euroa!

Nopeasti kiiruhdimme kotiin taksilla ja laittautumisen jälkeen olimme valmiit juhliin. Oli ihanaa, kun sai kerrankin laittautua ja mekko, jonka löysin kaupungilta oli mieluinen. 

Wayne otti meistä vielä kuvan ennen lähtöä. Harmiksemme ukkonen pauhasi, joten aurinkoista kuvaa ei saatu. Mutta ollaan me sitä aurinkoa täällä saatu nauttia jo ihan riittämiin. 

Juhlapaikka oli erittäin hienolla alueella ja ilmeisesti suurlähettiläs siellä asuu perheensä kanssa. Itse juhlatilaisuus oli järjestetty ulos. Juhlissa oli aluksi vuorossa viralliset kättelyt, alkujuomat ja puheet. Sitten pääsimmekin laulamaan maamme-laulua, se oli hieno hetki! Paikalla oli varmasti yli sata henkilöä. Joukossa oli paljon suomalaisia, jotka asuvat Namibiassa ja sitten oli myös maan omia edustajia paikalla. Tapasimme muutamia pariskuntia, jotka ovat asuneet täällä jo useamman vuoden. He olivat kovin kiinnostuneita meidän sairaalakokemuksista ja kehottivat käymään yksityisellä klinikalla, jotta näemme eron sairaaloiden välillä. Ehkä täytyy joku pieni visiitti tehdä! 

Blondit Suomi-neidot juhlahumussa!

Juhlissa tarjottiin pieniä cocktail paloja ja oma suosikki oli ehdottomasti karjalanpiirakat munavoilla! Miten hyviltä ne voikaan maistua, nam! Ruisjauhot oli vartavasten tuotu Suomesta ja muissakin syötävissä oli käytetty Suomesta tuotuja raaka-aineita. Juhlat loppuivat melko lyhyeen, yhdeksältä paikka oli jo melko autio. Taisimme olla viimeiset vieraat. 

Koska iltaa varten oli laittauduttu, niin pakkohan sitä oli lähteä katsomaan kaupungin yöelämää. Ensimmäiseksi suuntasimme Hilton-hotelliin nauttimaan yhdet drinksut. Ulkoterassilla oli livemusiikkia ja mikäs sitä oli kuunnellessa. Seuraavaksi suuntasimme paikallisten suosittelemaan Fashion yökerhoon. Paikka oli todella pieni ja ahdas, musiikki pauhasi kovalla ja kengät tarttuivat lattiaan kiinni. Paikka ei ollut meitä varten, joten seuraavaksi ja viimeiseksi illanviettooaikaksi valikoimme jo tutuksi tulleen karaokepaikan! Siellä meno oli kohdillaan ja paikalliset opettivat meille heidän tanssejaan ja lystiä riitti. Ilta oli kaikinpuolin onnistunut ja erittäin hauska. Tänään sitten olemmekin keräilleet voimia, koska huomenna on luvassa suurlähetystöllä riisipuurojuhlat ja joulupukkikin siellä saattaa vierailla. Tämän jälkeen luvassa on kauneimmat joululaulut kirkossa ja sitten ilta jatkuu Lisan läksiäisten merkeissä. 

Täällä päivät senkun vähenee ja aamukampakin on otettu jo käyttöön. Piikit harvenee päivä päivältä. 

Töitäkin olemme tehneet ensiavussa ja ensiviikolla taitaakin olla viimeiset vuorot sairaalalla. Jotenkin sitä on jo niin kyllästynyt tuohon sairaalaan, että motivaatiokin alkaa hiipumaan. Työ on ollut todella mielenkiintoista, mutta se asioiden toimimattomuus ja ihmisten välinpitämättömyys alkaa jo tuskastuttamaan. Keskussairaalaan meidän on myös tarkoitus mennä tutustumaan ensi viikolla ja viimeiset päivät vietämme home of good hopessa. Tapasimme paikan perustajan Monican myös itsenäisyyspäivän vastaanotolla ja juttelimme siitä, että olisiko mahdollista ottaa ns.kummilapsi, jolle mahdollistaisi koulunkäynnin lahjoittamalla rahaa säännöllisesti. Monica innostui ajatuksesta ja toivomme, että joukosta löytyisi meille jokaiselle oma kummilapsi. Se tuskin tulee olemaan ongelma! 

Loppuun vielä joulufiilistä ostoskeskuksesta!