Ensimmäinen viikonloppu

Täällä sitä edelleen hengissä ollaan!
Perjantaina lähdettiin kaupungille isolla porukalla. Aamupäivällä käppäiltiin kaupunkiin ja kävimme lounaalla sekä isossa ruokakaupassa. Illalla mentiin katsomaan paikallisten tanssiesitystä ja ottamaan ne kuuluiset muutamat. Tanssiesitys oli ulkona ja ihan alusta alkaen ei sitä nähty, mutta kyllähän täällä on ihmisillä rytmi veressä! Tanssia olisi voinut katsoa vaikka kuinka kauan. Ryhmässä oli n.10 tanssijaa, jotka olivat ensimmäistä kertaa esiintymässä yleisölle, aiemmin he ovat tanssineet kadulla ja tämä oli myös heille ainutkertainen kokemus. Tanssiesityksen jälkeen siirryttiin niille yksille :) oli niin epätodellinen tunne olla keskellä tummia ihmisiä! Välillä joutui nipistämään käsivarresta, onko tämä edes totta? Alkoholijuomat ovat täällä todella halpoja. Siideri savanna dry maksaa n.1,2euroa ja olut on varmaan alle euron. Puoliltaöin siirryttiin KFC:n (snägärin) kautta kotiin. Meitä on paljon varoiteltu etukäteen jo liikkumisesta täällä ja maalaisjärkeä käyttäen ei toivottavasti ongelmia synny. Meitä olikahdeksan hengen porukka, joten uskaltauduttiin kävelemään kotiin ja matka sujui ongelmitta. Yhtään pienemmällä porukalla kävelyä ei olisi kyllä voinut edes harkita.
Lauantaina ajateltiin nukkua pitkään, mutta työmiehet aloittivat työt kahdeksalta, joten siirryttiin sitten sisätiloista ulkosalle. Aamut täällä ovat viileitä, mutta kymmeneltä on jo lämpötila varmasti kohonnut yli 25 asteen. Otimme auringosta kaiken irti ja siirryttiin uima-altaalle. Uima-allas on pieni, mutta sitäkin virkistävämpi. Veden lämpötila on varmasti alle 20!! Päivällä kokkailtiin ruokaa ja illalla mentiin  koko porukalla paljon kehuttuun Joes beerhouseen syömään. Ravintola oli kyllä kaikkien kehujen arvoinen! Monet söivät ruoaksi aterian, johon kuului kaikkia mahdollisia  paikallisia eläimiä ja minäkin rohkenin ottaa seeprapihvin pasta bolognesen sijaan :) seeprapihvi oli jättisuuri ja osa siitä jäi syömättä, mutta kokemus oli ihan positiivinen! Jee, hyvä miä! Maistoin myös Salkan lautaselta alligaattoria ja muita paikallisia lihoja :) Ruoka ravintoloissa on kyllä edullista, seeprapihvistäkin  ja siideristä pyysivät n. 8 euroa. Osa norjalaista jatkoi iltaa kaupungille, mutta suurin osa meistä tuli takaisin kämpille. Meidän huoneessa oli illalla jättikokoinen hämähäkki, joka sai melko pian tuntea conversen kovan pohjan!
Sunnuntaiaamuna herättiin ennen seiskaa ja lähdettiin kahdeksalta kohti "patikointipuistoa" tarkoituksena nähdä paikallisia eläimiä. Saatiin taksi napattua aika nopeasti tien varresta, mutta siitä alkoikin pieni kauhuajelu! Miehellä ei ollut hajuakaan mihin olimme menossa ja hän tuskaili useaan kertaan rattinsa takana. Matka oli noin 25 kilometriä, mutta meillä siinä kesti tunnin verran. Pieni pelko sai alkunsa, kun mies pysähtyi yhdelle bensa-asemalle antaakseen rahaa toiselle miehelle. Siitä jatkettiin miehen tuskaillessa seuraavalle bensa-asemalle, josta mies kävi ostamassa mustaa teippiä. No, matka jatkui ja me Salkan ja Lisan kanssa mietittiin, että mihin tarkoitukseen tuo teippi oli oikein tarkoitettu. Emme voineet jutella juurikaan mitään keskenämme, koska kuski ymmärsi englantia. Yhtäkkiä mies pysähtyi ison tien varteen ja hyppäsi autosta ulos. Näin, kuinka hän otti teippirullan mukaan ja meni auton viereen rikkomaan lasipulloa! Samaan aikaan tien laitaa pitkin lähestyi kaksi paikallista miestä meidän autoa kohti. Siinä vaiheessa muistui mieleen ruotsalaisen opiskelijan kertoma tarina edellisestä työvuorostaan ensiavusta. Sinne oli tuotu tyttö, jota oli puukotettu juurikin rikkoutuneella lasipullolla!! Katselimme toisiamme takapenkillä ja seurasimme kokoajan miehen puuhia, hän alkoi teippaamaan taksin ovissa olevia puhelinnumeroita yli teipillä ja kun hän alkoi laittaa takalasiin myös mustaa teippiä peittääkseen taksin numeron, niin hyppäsimme ulos autosta. Mies selitti kuitenkin, että hänen pitää peittää numerot, jotta pääsee ylittämään jonkun alueen rajan. Emme olleet edelleenkään varmoja, että olimmeko turvallisessa taksissa, mutta hyppäsimme kuitenkin takaisin kyytiin. Matka tuntui loputtomalta, seurasin takapenkiltä miehen jokaista liikettä, kuin haukka. Ajoimme melko autiota tietä pitkin ja ympärillä oli ainoastaan metallihökkeleitä, valtavan kokoisia slummialueita ja telttoja. Välillä autot ohittelivat meitä ja tööttäilivät. Mietin kokoajan, että jos mies tekee meille jotain, niin olemme suoraan leijonan kidassa. Tie muuttui hiekkatieksi ja silloin tiesimme olevamme väärässä paikassa. Mies oli erittäin kiukkuisen oloinen ja mietimme, että kuinkakohan matkamme tulee päättymään. Teimme U-käännöksen ja lopulta löysimme oikealle tielle. Kun vihdoin ja viimein pääsimme perille, niin jalat tuntuivat siltä, kuin olisi käynyt Tarmolassa juoksulenkillä. Olimme niin jäykkiä jännityksestä koko matkan ajan, että autosta ulos pääsy oli todellakin helpotus! No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Kuitenkin opimme sen, että kaupungin ulkopuolelle ei kannata taksilla mennä! Aurinko oli jo alkanut lämmittää, kun pääsimme patikoimaan. Kävelimme jyrkkää nousua auringon porottaessa niskaan ja vilkuilimme kuivaa erämaata nähdäksemme eläimiä. Pian antilooppilauma ylitti tien ja kavioiden/ sorkkien kopina oli uskomaton! Näimme paviaaniperheen rinteessä ruokailemassa ja emuja. Kirahveja näin ainoastaan auton ikkunasta ja niistä en ehtinyt kuvaa saamaan. Suunnitelmissa on lähteä myös muihin luonnonpuistoihin patikoimaan ja katsomaan eläimiä. Talon omistajan poika tuli onneksi hakemaan meitä ja matka talolle kesti 20 minuuttia. Teimme yhdessä ruokaa (pasta bolognesea) ja siirryimme altaalle ottamaan aurinkoa! Tässä sitä nyt sitten ollaan ja rentoudutaan patikoinnin jäljiltä.

Lämmin halaus uima-altaan reunalta!

FINALLY SUNNY!

Jeeeee, aurinko on vihdoinkin löytänyt tiensä Windhoekiin. Tulospäivän oli kuuma, mutta sitten alkoikin sateet ja ukkosmyrskyt. Eilen alkoi jo turhauttamaan, kun satoi kokoajana eikä ollut oikein mitään tekemistä. Opettaja Louise kävi meitä moikkaamassa ja maanantaina sitten aloitamme työharjoittelun home of good hopessa. Viisumiasiaa ovat vielä kesken ja niitä selvitellään täällä parasta aikaa. Opettaja oli tosi rennon oloinen ja ystävällinen. Varoitteli meitä hieman etukäteen työharjoittelupaikoista ja sanoi, että ensimmäisinä päivinä teemme vain muutamia tunteja töitä ja sehän meille passaa :)
Eilen illalla tilattiin porukalla ruokaa jo minulle tutusta portugalilaisesta paikasta, Nandosista! Istuttiin iltaa viinilasin ääressä ulkosalla saksalaisen ja yhden norjalaisen tytön kanssa, muut norjalaiset (teinit) katsoivat leffaa. Yhtäkkiä kesken viinin maistelun pimeydestä ilmestyi sutta muistuttava koira! Jeeeee, Nikita is back! Talon omistajan poika oli jättänyt koirasta katoamisilmoituksen ja joku mies tässä lähistöllä oli löytänyt koiran ja soittanut Kentonille. Nikita on siis husky rodultaan ja se on niiiiiin ystävällinen ja kiltti! Ihanaa kun täällä on nyt koira :)
Meidän huoneen viereen rakennetaan parhaillaan keittiötä ja on ollut kyllä mielenkiintoista seurata tätä rakennustekniikkaa täällä, tiiliä ladotaan päällekkäin vaikka vettä tulee kaatamalla.  Eilen illalla yksi seinä näytti jo uhkaavasti siltä, että se tulee kaatumaan hetkenä minä hyvänsä! Joka aamu olemme myös heränneet työmiesten ääniin, mutta tänä aamuna se ei haitannut, kun näki suoraan omasta sängystä uima-altaan, johon auringon säteet välkehtivät :) Äsken syötiin aamupalaa ja nyt istuskelen tässä uima-altaan vierellä auringossa, ihanaa! Samalla seurailen työmiesten puuhia ja yksi vanhempi mies häärii puutarhassa.

Nyt lähdemme moikkaamaan toisia suomalaisia ja tarkoitus on lähteä keskustan suuntaan.
Viikonlopuksi on myös suunnitelmissa lähteä patikoimaan tähän lähistölle, siellä olisi sitten mahdollisuus nähdä seeproja ja niitä GIRAFFEJA :D

Halaus kaikille täältä lämmöstä!

Lorvintaa!

Ensimmäinen päivä Windhoekissa on kulunut rennoissa merkeissä. Yöllä oli ihan JÄÄTÄVÄ ukkonen, koko huone välkkyi ja tuntui, että talo repeää liitoksistaan. Ukkonen täällä on hieman eri luokkaa kuin Suomessa. Ukkonen kesti melkein koko yön ja välillä satoi kaatamalla. Oli vähällä, ettei hypätty samaan sänkyyn ukkosta piiloon :) Yöllä tuli nukuttua hieman katkonaisesti, mutta oli ihanaa, kun tiesi ettei ole aamulla kello herättämässä. Aamu alkoi harmaassa säässä ja koko päivän on ollut epävakaista. Toisaalta on voinut hyvällä omalla tunnolla vain pötkötellä ja ihmetellä!
Louise open piti tulla talolle meitä moikkaamaan ja selvittelemään käytännön juttuja. Mutta kun kerran ollaan Afrikassa ja meitä on paljon informoitu käsitteestä "African time", niin eihän se opettaja sitten tullutkaan! Huomenna uusi yritys.
Kävimme toisessa majatalossa etsimässä suomalaisia tyttöjä, mutta he eivät olleetkaan paikalla. Tavattiin kuitenkin ruotsalainen tyttö ja poika. Ja mikä huikeinta, talossa oli maailman suloisin koiranpentu ja toinen vähän vanhempi koira. Vanhempi koira ei uskaltautunut meidän luokse, mutta  pentua päästiin paijaamaan :) samalla tuli ikävä omia karvakuonojakin! Meidän majatalon koiraa ei ole kuulunut takaisin, niin surkeaa! Talon isäntä sanoikin, että täällä rotukoiria varastetaan ja uskoo, että koiraa ei tule enää näkemään :( Terassilla on koiran peti vielä kuitenkin muistuttamassa koirasta. Meille kerrottiin, että taloon on mahdollisesti lähipäivinä tulossa kaksi saksanpaimenkoiran pentua :) vaikka rodusta en niin välitäkkään, niin onhan tänne nyt jotain karvakuonojakin tultava!
Käytiin pienellä autoajelulla talon isännän kanssa ja ostettiin salaattitarpeet isosta vegs and fruits- kaupasta. Osa norjalaisista tytöistä on lähdössä huomenna aamuyöllä kiertoajelulle ja Wayne teki sitä varten myös suuret ostokset. Eniten odotan sitä, että mekin lähdemme tourille! Wayne kertoi nauttivansa itsekin matkoista ja autolla ajamisesta. Hän hoitaa matkaa varten yöpymispaikat, ruoat ja kaiken muun mahdollisen. Jos me sitten joulukuussa vaikka lähdettäisiin :)
Nyt tuli kutsu norjalaisten ja saksalaisen tytön illallispöytään maistelemaan viiniä, joten kai sitä on sitten uhrauduttava :D

Ja hei, jos jollain on vinkkejä miten kuvia saa ladattua iPadiltä blogiin, niin olen erittäin kiitollinen!

Ollaan kuulolla rakkaat
Maija

PERILLÄ!

Täällä sitä nyt sitten ollaan!

Matkaan lähdettiin maanantaina Haminasta klo:13 ja perillä Windhoekissa oltiin tänään tiistaina klo:14 jälkeen. Kaikki lennot olivat myöhässä ja Heathrown lentokentällä saatiin juosta reput selässä. Ja se lentokenttä kun ei ole mikään pieni, matkaa piti taittaa niin junalla kuin bussillakin. Päästiin jättikokoiseen lentokoneeseen istumaan ja siinä sitten istuttiin muutama tunti, kun koneen sivuovesta oli jotakin häikkää. Lontoosta lennettiin Johannesburgiin ja siellä vaihdon kanssa meinasi myös tulla kiirus, nimiä jo kuulutettiin :) Windhoekiin lento ei kestänyt kuin muutaman tunnin ja täällä lentokenttä olikin ihan eri luokkaa, pieni mutta sitäkin kuumottavampi. Viisumeitahan meillä ei vielä ole ja lentokoneessa piti täyttää lappu, johon tuli kirjoittaa matkan tarkoitus ja oleskeluaika ym. Passiin lyötiin leima, johon kirjattiin kuukaudeksi oleskeluaikaa. Tyytyväisenä poistuttiin passin tarkastuksesta, paikallinen yhteyshenkilö saa sitten selvitellä viisumiasiaa! Meitä oli lentokentällä vastassa kuuma ja hauteinen ilma sekä majatalon isäntä Walter ja yksi tanskalainen opiskelijatyttö, jolle saapui vieraaksi poikaystävä ja tytön vanhemmat. Lentokentältä lähdettiin auton kyydillä ja heti tien reunassa tepasteli apina muina miehinä! Heti tuli tunne, että ollaan nyt todellakin Afrikassa!
Käytiin paikallisessa ruokakaupassa ostamassa ruokatarvikkeita ja juomisia, kaupan hyllyillä näkyi tuttujakin tuotteita ja sitten niitä vähän eksoottisempiakin. Ruoaksi kokkailtiin perinteistä pastaa tomaattikastikkeella, hyvältä maistui! Täällä majatalossa on meidän lisäksi 8 norjalaista tyttöä, jotka ovat ihan toistensa klooneja :D Me majaillaan Salkan kanssa poolhousessa, jossa on myös oma pieni kylppäri. Toisessa majatalossa on kuulemma kaksi suomalaista tyttöä ja meidän on tarkoitus siirtyä sinne asumaan parin viikon päästä, siellä on kuulemma isompi uima-allaskin :)
Hauteinen ilma tiesi ukkosta, nyt täällä salamat piuskaa ja vettä sataa. Ihanaa, kun voi nyt vain olla ja asettua taloksi.
Vähän harmiakin tähän päivään on mahtunut. Talossa asustelee vuoden ikäinen koira ja se on nyt jostakin portista päässyt livistämään teille tietämättömille. Sitä on kovasti yritetty etsiä ja huhuilla, toivottavasti koira löytää talolle takaisin!

Halaus teille kaikille, olette ajatuksissa!

Blogin avajaiset!
Tämä blogi kertoo minun kolmen kuukauden matkastani tuntemattomaan, Namibian Windhoekiin.
Opiskelen sairaanhoitajaksi ja tulen nyt toteuttamaan yhden suurista unelmistani ja lähden työharjoitteluun ulkomaille. Jo opintojen alussa haaveilin vaihtoon lähdöstä, mutta sopivaa ajankohtaa ei ollut. Nyt tuli kuitenkin mahdollisuus lähteä ja ajattelin, että " nyt tai ei koskaan!"
Kotijoukot ovat kannustaneet lähtöön ja heille kuuluukin antaa iso kiitos siitä, että matkani tulee onnistumaan.
Viikon päästä tähän aikaan olen jo etelä-Afrikassa odottelemassa jatkolentoa Windhoekiin. Jännää!